Unelmat, joita mulla oli lapsena, ei ollut kauhean kauaskantoisia. Täysin toteutettavissa ne olisi olleet, jos olisivat saaneet tuulta enemmän alleen. Kaupunki veti enemmän jossain vaiheessa puoleensa, kuin elämä maalla hevostilalla, josta haaveilin. Mulla oli ne normaalit pikkutytön heppahaaveet.
Kokeilin kyllä ratsastusta vielä aikuisiällä, mutta en saanut "sitä" tunnetta enää. Laukat tukka hulmuten pelloreunalla oikeastaan enemmän hirvitti "josmälennäntäältänytkuinkamontaluutamultakatkeaa"...
Kun lapsena jaksoin harjailla ja rapsutella heppoja, niin nyt mua lähinnä kyrsi, kun jouduin työpäivän päätteeksi ensin hakemaan tarhasta mudassa rypeneen hepan, putsaamaan sen, laittamaan valmiiksi ja vielä maksamaan siitä lystistä. Mihin oli vuosien saatossa ne heppatytöt kadonneet, jotka silkasta rakkaudesta putsasi ja puunasi pollet?
Aina meistä joku jää kuitenkin elämään ja toteuttamaan unelmaansa. Yksi meidänkin alkeiskurssilaisista menestyi ratsastajana ja on tietääkseni hevostilallinen tällä hetkellä. Aika ihanaa!
Eilen keskustelin yhdessä fb-ryhmässä eräästä bloggaajasta, joka on menestynyt tekemisissään. Keskustelu oli vain ja ainoastaan kannustavaa, ei siis mitään ilkeilyä, mutta muuten hänestä kuulemma "puhutaan".
Kirjoitin ryhmään jotakuinkin näin: "Se on just tää menestyminen, joka aina joltain jotain pois. Toivoisin, että kaikki voisivat toteuttaa itseään ja menestyä vielä siinä"
Kukaan mun lähipiiristä ei myöskään taida toteuttaa lapsuuden unelmiaan työrintamalla, mutta sen sijaan aikuisiän unelmia kylläkin. Erittäin inspiroivia tarinoita, voisinpa jakaa ne kaikki. Tästä tulisi vain siinä tapauksessa romaani. Lyhykäisyydessään ne pitävät sisällään uusia opiskelupaikkoja, uskomattomia alanvaihdoksia ja monesti sen myötä syntyneitä upeita yrityksiä monille eri aloille. Useasta heistä olen täällä blogissa jo kertonut, kuten Suvi, Heini, Mari, Suvimaria, Johanna, Satu ja Hannis. Uusin tälläinen ystäväni on Johtoin Rebekka. Mielettömän rohkea ja tarmokas ihminen!
Nämä tarinat eivät ei ole vaatinut suuria rikkauksia onnistuakseen, ainoastaan rohkeutta ja pientä hulluutta ja miten onnellinen olen heidän kaikkien puolesta! Ja miten mieletöntä tukea olen saanutkaan heiltä omaan projektiini.
En ole koskaan edes osannut ajatella, että toisten menestyminen olisi itseltäni jotain pois. Eikä senkään pitäisi olla keneltäkään mitään pois, jos jonkun perhe on menestynyt. En yhtään laittaisi vastaan, jos perhepiirini pyörisi rahassa ja rahoittaisi kaiken alkukankeuden.
Just nyt mä haaveilen niinkin pienestä, kuin hyvästä aamukahvista, jossa on vaahdotettu maito sekä täydellisestä kaurapuurosta. Vai sittenkin mannapuurosta ja mansikoista..?
Lähden toteuttamaan.
Toteuttamiskelvotonta sen sijaan on haave +asteista ja ulkona kuivatettavasta pyykistä. Mutta kyllä nekin. Ajallaan.
Toivoisin, että voisin iltapäiväkahvia juodessa lukea teidän unelmista tai toteutuneista unelmista! Ah, kertokaa, kertokaa!
P.s. Lapsi haaveilee ralliautoilusta;
"ei mistään tyhmästä formulasta". Mutta äiti, se vaatii kyllä niin paljon rahaa, ettei mulla taida koskaan olla. Vaikka oli mulla paljon kolikoita säästöpossussa, jonka Makki rikkoi. Mä taidan lähteä Kreikkaan töihin, että saan paljon rahaa. Mutta hei, romurallia voisi aina ajaa!"
- Niin voi, saat vaikka ton äidin auton siihen tarkoitukseen.